Archive for 23 elokuun, 2011
Kiina- Klinikalla
Posted 23.08.2011
on:- In: Elämää
- Jätä kommentti
Tälle päivälle olin varannut käynnin Helsingin ydinkeskustassa Kiina- Klinikalla. Shortyn hermo- eli fantomkivuthan mulla on 24/7. Fantomkivun olen laannuttanut alkuunsa kolmella kovanluokan pillerillä, kemialla, mutta viimeiset pari vuotta yhdellä. Pillerin otan iltaisin, jotta kipu nukahtamista varten hellittäisi.
Lääkitys auttaa, mutta haave fantomkivun taltuttamiseksi lääkkeettömin keinoin on voimakas. Eikun akupunktioon, koska myös Maailman terveysjärjestö ja Yhdysvaltain terveysvirastokin ovat ilmaisseet kantanaan, että akupunktio saattaa olla tehokasta neurologisten oireiden ja kivun hoidossa. Yleisesti ollaan yhtä mieltä, että akupunktio on turvallista kun sitä harjoittaa hyvin koulutettu henkilö steriileillä neuloilla.
Tänään Kiinan armeijan lääkärikoulusta vuonna 1976 valmistunut mestari käytti kertakäyttöneuloja.
Hän on esiintynyt useita kertoja televisiossa (mm. Akuutti TV2, Aamu-TV TV1) ja häntä on haastateltu moniin suomalaisiin sanoma- ja aikakausilehtiin (mm. Helsingin Sanomat, Voi Hyvin, Kotilääkäri, Apu). Hän on myös pitänyt useita demonstraatiotilaisuuksia Qi Gong-, Gua Sha- ja akupunktiohoidoista mm. eduskunnassa ja Suomen Olympia-komiteassa.
Kiinalainen lääkäri Li Yuan kyseli ja tunnusteli. Havannoi varmasti, haistelikin, mutta olin sen verran jännittynyt, etten kaikkea huomannut. Kerroin hänelle huoleni hermokivuista, jotka valkenivat hänelle vasta, kun näytin poikkinaisen sääreni. Keskustelimme aluksi suomenkielellä, mutta vaihdoimme pian englanninkieleen. Sillee sujui paremmin. Hän näytti minulle kuvasta kehon hermoradat ja selitti paljon.
Lääkäri ja Gua-Sha mestari antoi minulle käsittelyn, jossa yhdistyi akupunktio ja Gua-Sha.
Akupunktio käsitteenä on meille monelle tuttu. Gua Sha -käsittely taasen on tuhansia vuosia vanha kiinalainen hoitomuoto, jota käytetään myös Taiwanissa, Koreassa ja Vietnamissa. Se on sukua suomalaiselle kuppaukselle; molemmissa vaikutetaan kehoon veren kautta, mutta Gua Sha’ssa ei rikota ihoa, vaan siinä hierotaan öljyllä liukastettua ihoa luulastalla. Gua Sha tehostaa verenkiertoa akupunktiopisteiden ja meridiaanien kautta. Gua Sha on turvallinen, yksinkertainen ja tehokas hoitomuoto. Hoidon jälkeen iho punoittaa ja mustelmat ovat mahdollisia, mutta se ei ole vaarallista eikä kipeää, ja kestää vain muutaman päivän. Yksi hoitokerta riittää osoittamaan tehon tai tehottomuuden.
Tehosikohan koko hoito mulle?