Annastinalinden's Blog

Länsimetron kootut selitykset kirjaksi on toimittaja Tommy Pohjolan projekti. Kirjan nimeksi tulee Kaikille kenkää.

Hufvudstadsbladetin tutkiva toimittaja Pohjola hakee tukea erittäin ajankohtaisen pamfletin painatukseen. Päätä itse tuetko kympillä ja muutamalla satasella tästä Mesenaatti linkistä. Itse lahjoitin €20.

KIRJAN VIRALLINEN LEHDISTÖTIEDOTE 25.9.2017

Pelkoa ja inhoa metromasurkassa
”There is a light / that never goes out”
(Morrissey)

Kaikille kenkää! on suora jatko-osa kirjalle Maan alla – Helsingin päätön metrohanke (Söderström & Schildts, 2014), joka julkaistiin suomeksi ja ruotsiksi. Tommy ”Terrieri” Pohjola keräsi uusia voimia ja uutta aineistoa, alkoi lähes tupakoida ja kävi postmodernin Don Quixoten lailla toiseen rynnäkköön Länsimetron tuulimyllyjä vastaan. Lähde mukaan tripille, jonka rinnalla maailman iljettävimmät vuoristoradat, snorklausta haikalojen kanssa tai vuosikymmen 1967-1977 eivät kehtaa tulla mainituiksi trippi-sanan kanssa samassa lauseessa.

Tälle tripille lähdetään kulkuneuvossa, joka yhtaikaa on olemassa, eikä olekaan. Oppaanne ovat lipeviä pillipiipareita, jotka lupailevat paratiisin nautintoja ryöstäessään viimeiset lanttisi ja potkiessaan sinut pohjattomaan kuiluun. Kulisseissa häärivät taitavat keinottelijat, jotka pimittävät tietoa, levittävät valetietoa ja selittävät mustan valkoiseksi sekä pahan hyväksi tupakkitaukoa lyhyemmässä ajassa. Entä kuka ajaa itse kulkuneuvoa, metromatoa länteen? Kuljettaja? Robotti? Isoveli? Kenties, kenties ei kukaan…

”Täs’ o vissiin jokin vika joka on mennyt rikki!”
(Bo Träskelin, tekninen osasto, Ednäsuddenin telakka)

Lewis Carroll olisi kateudesta vihreänä kutistunut puolen kääpiön kokoiseksi pelkästä alemmuuskompleksista. Mitään tällaista ei edes hän olisi kyennyt keksimään. Kumartaen nostamme kuitenkin kuvitellun hattumme herra Carrollille ja lohdutamme häntä tiedolla, ettei tohtori Pohjolakaan ole keksinyt tätä. Vaikka hänkin omaa harvinaisen surrealistisen mielikuvituksen (kokemuspohjainen tieto), epäilen vahvasti, että hän olisi kyennyt säveltämään tällaista pelon ja inhon masurkkaa. Nimittäin – kaikki, mikä lukee ensimmäisessä ja uudessa kirjassa, on totta; kaikki perustuu julkisiin asiakirjoihin, vaikkakin monet vastuussa olevat vihaavat tällaista avoimuutta.

”Why are we in Vietnam?”
(Norman Mailer)

Länsimetron alkuperäinen, vuonna 2008 hyväksytty budjetti oli 714 miljoonaa Helsingin ja Espoon yhteistä rahaa. Tänään, vuosikausien myöhästelyjen, sotkujen ja sotkujen sel(v)ittelyjen jälkeen budjetti on paisunut summaan tuhat kaksisataa miljoonaa eli 1,2 miljardia! On yleisesti tunnettu totuus, että jokaisessa venevajaa isommassa urakassa sekä aikataulu että budjetti ns. kusee. Ehkä kahdella päivällä, kahdella sadalla tai jopa tuhannella eurolla. Mutta harrastelijarakentaja selvinnee tästä ilman katastrofeja tai skandaaleja. Länsimetrosta vastaavat eivät edes häpeä, vaan kutsuvat inttäen itseään ja kavereitaan eksperteiksi, alan parhaimmistoksi. ”Ajan myötä vastoinkäymiset unohtuvat. Kyllä te meitä vielä kiitätte!” Ihmettelenpä, millainen olisi reaktio, jos putkimies, sekoitettuaan vesi- ja viemäriputket, lataisi lauseen asiakkaalle. Tai oikeastaan en ihmettelekään.

Koko tämän ajan, tämän surkuhupaisan farssin ajan, ihmiset ovat matkanneet Espoon ja Helsingin väliä, kukin tavallaan, joskus hankalasti, joskus joutuisammin – mutta matkattu on. Herääkin kysymys, oliko tämä kaikki turhaa. Mitä saimme? Muuta kuin pari aivan pirullisen hyvää näytettä tutkivasta journalismista Tommy Pohjolalta.
Saliven Gustavsson – medialoikkari, Emäsalon vanhin lapsinero