Archive for 30 syyskuun, 2012
Olen rakastunut
Posted 30.09.2012
on:- In: Elämää
- Jätä kommentti
Tänään alkoi kuntosalitreenit, joiden oma teema on lisää voimaa tuleviin vuosiin ja tavoite on lihaskunnon kehittäminen ja lihasten kiinteyttäminen. Sitä paitsi Musiikkitalon permannon portaikko on minun jatkossa voitettava sujuvammin.
Tähtäimessä on ainakin pari kertaa viikossa uudelleen tehokkaasti & hikisesti treenata lihaskuntoa. Fittness- kisoihin en menossa ole, mutta tavoitteena on treenatumpi kroppa ja iloinen mieli. Kuntosalikortti on maksettu vuoden 2013 loppuun, jolloin viimeistään tuloksia pitäisi saavutettu olla. Kotini kaupunginosan vaihdoksen johdosta lähin Elixian sali on Itäkeskus, josta juuri palasin. Innostavan avara sali yhdessä tasossa ja parkkipaikka oven edessä. Ei siis tekosyitä harjoituksen väliin jättämiseksi.
Vuoden takaisesta kuntotilanteestani muistan, että askellankin paremmin, kun lihaksissa on ponnistusvoimaa. Toisaalta kiinteytyvät allitkaan ei olisi pahitteeksi. Turvallista ja henkilökohtaista treeniohjelmaa varten on 10.10.2012 varattu aika personal trainerin opastukseen.
Lihaskuntoa on helppo kohottaa myös kotona, eikä siihen muuta tarvita kuin käsi- ja nilkkapainot, mutta salilla on enemmän tekemisen tuntua. Kannustaa saa!
Sanoisinko, että olen uudelleen rakastunut- elämään!