Posted by: annastinalinden on: 03.12.2009
Taxilla ajoin kolmesti tänään kolmas joulukuuta. Invalaatikko kuljetti minut aamulla aikaisin kosmetologilleni Mikonkadulle. Kuljettaja oli punk-lookkinen nuorimies, joka yllätti kohteliaan avuliaalla käytöksellään. Kasvohoito kosmetologini luona kestää yleensä kolme tuntia, niin tänäänkin. Pärstässäni on tekemistä? Kristiina oli silmin nähden ja korvin kuullen ihastunut siitä, että kävelin sisään. Alkuunsa esittelin Oscarin ja sitten makuulle osaaviin käsiin.
Mainitsen nyt tässä yhteydessä, että Kristiina vuosi sitten ei voinut miehensä kanssa lähteä kuukaudeksi lomalle etelään näkemättä minua. Hän siis vieraili sairaalassa luonani ja helpottui, kun näki, että elän. Toisaalta hän kertoi myöhemmin itkeneensä paluumatkalla kohtaloani. Enhän häntä edes osannut varoittaa rampautumisestani. Kristiina on upea nainen.
Kiirehdin Mikonkadulta yhdeksi proteesipajalle Viikkiin, jossa tänään luvattiin ottaa tyngän kaventuneista mitoista kipsimalli uutta holkkia varten. Näin teimme ja holkkia pääsen jo huomenna sovittamaan. Kenties heti huomenna on Oscarilla uudet vaatteet eli kovat kaulassa? Holkkihan on lasikuitua ja siten kovaa, vaikkei murtumatonta.
Posted by: annastinalinden on: 02.12.2009
Mulla on jo etukäteen lievä stressi ennen joulukuun toista, koska äidilläni ja hyvällä ystävättärelläni on syntymäpäivä. Pelkään unohtavani onnitella. Tänään onnittelin molempia tuutin täydeltä ja vielä kerran nyt. Paljon Onnea!
Fysioterapeutti, joka opastaa kävelyyn, odotteli minua puoleltapäivin proteesipajalla. Lähdin hyvissä ajoin. Hyviä harjoituksia myös lattialta ylösnousua ja toinen kyynärsauva väärin päin askeltamista. On kuulema yleistä, että proteesiinharjoittelija kaatuu ainakin kerran ja silloin pitää pystyä nousemaan ja muutenkin. Pyyhkeitä sain etunojaseisonnastani. Näyttää kuulema kuin olisin lentoon lähdössä.
Proteesimestari ikäväkyllä oli loukannut itsensä sulkapallossa, eikä kyennyt ottamaan tyngästäni uusia mittoja, joten menen huomenna uudelleen. Tynkä muotoutuu ja kapenee alussa huomattavasti, joten holkkia uusitaan. Oikeankokoinen ja passeli tynkäholkki on kaiken aa ja oo.
Posted by: annastinalinden on: 01.12.2009
Tänään on Oscarin nimipäivä.
Miten ihmeessä juhlistan proteesin nimpparia? Kenties yritän kävellä kevyemmin, pyyhin puhtaaksi vai touhuanko tuutin täydeltä? Oli miten oli, paljon onnea kaikille Oskareille!
Posted by: annastinalinden on: 30.11.2009
Vietin vapaapäivän kotona ja aamulla lekottelin. Aamiaisella ihmeissäni HS:stä luin mm. Sveitsin minareettiäänestyksestä. Miten on mahdollista, ettei lehdessä sanallakaan mainittu Sveitsin äänestysprosenttia? Sveitsiläisten äänestysvilkkaus on jo pitkään ollut vaisua. Lehti kertoi, että 57,5% sveitsiläisistä äänesti kiellon puolesta, vaikka kirjoittaa olisi pitänyt, että 57,5% äänestäneistä…Vain n. puolet äänioikeutetuista äänestivät. Äänestysprosentti oli tällä kertaa korkea.
Aurinkoa otettuani askelsin rappusia ja lopuksi salilla poljin crosstrainerilla kymmenisen minuuttia, kunnes hiki nousi.
Ohjelmassa oli myös pyykkäystä ja vihdoin sain joulutervehdykset kirjoitettua. Kortit, jotka hankin jo viime jouluksi, mutta jäivät lähettämättä, koska makasin teho-osastolla.
Posted by: annastinalinden on: 29.11.2009
Eilisen kermakakun painoa itsessäni yritin aamupäivällä polkea kehostani. Crosstrainer sujuu entistä paremmin eikä hikikään heti nouse. Kymmenisen minuuttia tällä kertaa. Fysioterapeuttini kaavan mukaan kuntoilin koko paletin, jossa kului tunnin verta. Lisäksi harjoittelin taas rappusia. Rappuset on helpohko nakki, kunhan keppi ja kaide on käytettävissä.
F oli kanssani salilla ja hänen kanssaan jälkeenpäin juttelimme ja joimme kahvit. F myös kaivoi sähkökynttelikön pikku huoneesta ja nyt se loistaa olohuoneen ikkunalaudalla kodikkaasti. Eilen saamani varsinainen adventtikynttilä joutuu odottamaan, kunnes edellinen on loppuun palanut. Se tulee myös hyvin sopimaan punaisen joulupöytäliinan kanssa yhteen.
Kermakakkua voi polttaa myös Sabrina- leffaa katsoessa, jota Audrey Hepburn, Humphrey Bogart ja William Holden tähdittivät. Iloista adventtia!
Posted by: annastinalinden on: 29.11.2009
Eiliseksi kutsu kaffekutsuille oli käynyt Espooseen. Vanhempani jo useina vuosina ovat aloittaneet joulun odotuksen kutsumalla lapset ja lapsenlapset kylään. Eilen Lindénit siis pienessä piirissä juhlivat adventtia. Olimme hyvin vajaana paikalla, koska vanhempi veljeni oli lähtenyt tapaamaan tytärtään ja hänen muutkin läheiset eivät päässeet.
Nuorempi veljeni perheineen kuljetti minut edes takas, koska marraskuun vammaiskuljetukseen oikeuttavat matkat olin jo kuluttanut. Hyvin mahduimme autoon, rollaattorikin, ja matkalla vaihdoimme kuulumiset.
Perillä odottivat vanhempani ja pöytä notkui herkuista. Kotoisasti pienellä porukalla hyvin kaikki mahduimme pöydän ääreen ja yksi koira pöydän alle. Kiitokset Ä ja I. Onnistuin kepin ja veljeni avulla astumaan portaat pääovesta sisään, joka oli hyvä. Muhkurainen matka portilta talolle oli hoidettava rollaattoriin tukien. Jukrat ja puolet Espoon mätänevistä lehdistä kulkeutui rollan pyörissä kotiini.
Posted by: annastinalinden on: 27.11.2009
Nukuin levottomasti, koska en ole tottunut valvomaan. Myöhään ei mennyt, mutta illan rauhottumisaika jäi vajaaksi. Virvokkeitakaan ei voi syyttää, koska nautin vain lasillisen proseccoa aperóksi ja lopun aikaa vettä. Lienen eilen nukahtanut klo23.30. Mahtoiko tiramisu painaa vatsassa?
Aamun aikainen nousu klo06.30 oli raskas, eikä Oscar helpolla suostunut lukkiutumaan, oi että kiukutti. Fysioterapeutin kanssa aloitimme totutun session kuntosalilla ja ensin ponkaisin crosstraineriin ja hups, jalka tippui. Ihme tunne, mutta siitäkin selvittiin. Poljin pienen hien ja jatkettiin vatsalihaksilla. Kerroin jumpparille, että mulla on proteesipajan lupa kokeilla rappusia. Niihin tarvittiin rappusten kaide ja yksi kyynärsauva. Hieman tutisin, mutta eka rupeama kahdeksan askelmaa ylös alas sujui suht hyvin ja toinen rupeama vieläkin paremmin. Ylöspäin noustaan terveellä jalalla ja alaspäin mennään Oscarilla.
Nyt mulla on proteesipajan lupa uskaltaa yrittää rappusia yksinkin ja aina mahdollisuuksien mukaan liikkua kyynärsauvoilla.
Posted by: annastinalinden on: 26.11.2009
Tänään oli kiire päivä. Heräsin hyvissä ajoin ehtiäkseni proteesipajalle kävelyharjoituksiin, mutta sitä ennen piti saada lakanat pesukoneeseen. Suihkutin ja lähdin. Pajalla askelsin fysioterapeutin kanssa ja uutena astuin yhden rappusen ylös ja alas. Tunnin session jälkeen proteesimestari asensi Oscarille uuden jalkaterän, joka samalla nosti sen korkeutta puolisen senttiä. Uusi jalkaterä on napakampi ja vähän painavampi kuin ensimmäinen.
Kiireesti takaisin kotiin, koska F oli tulossa kahdeksi tuomaan puolestani ostamansa kaupan tuotteet. Nyt mulla on jo yhdet joululahjat veljien lapsille. Joimme pikaisesti kahvit ja hän mennessään otti jätepaperit ulos.
Monivuotinen pikku kiinalaiseni tuli kolmeksi. Hänen kanssaan teimme kotitöitä tunnin verran. Puhtaat lakanat narulle ja toiset vuoteeseen ja sen semmoista. Mennessään hän nappasi bio- ja sekaroskat.
Minä lähdin neljältä Stadiin. Keikuin rollaattorin kanssa ensin hammaslääkäriasemalle maksamaan laskuni. Sieltä Stockmannille, koska kaipasin huulipunaa tai siis vain halusin helliä itseäni. Vihdoin puoli kuudeksi Keskuskadun ravintolaan, jonne oli varattu seitsemänhengenpöytä. Jees. Meitä oli seitsemän vanhaa swissairilaista daamia, jotka vihdoin tapasimme. Söimme hinta- laatu-suhteessa hyvin ja paikkahan valittiin, koska sisään ei ollut rappusia. Taisimme olla aikamoinen seurue? Puhuimme suomea, ruotsia ja “en guete” Sveitsin saksaakin kaikkea sekaisin. Muisteloista meidän kaikkien upeimmasta työpaikasta ei meinannut tulla loppua, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Oli ihana nähdä kaikki eikä mikään ollut muuttunut. Näkemisiin tammikuussa ladyt.
Noustessani seisomaan lähteäkseni taxiin oli Oscar puutunut.
Posted by: annastinalinden on: 25.11.2009
Kerran jo kommentoin Hesarin uudistunutta ulkoasua, josta pidän. Viime päivinä on lehti urakalla kiukuttanut laaduttomilla kirjoituksilla.
Toimittaja kertoo pummimatkustuksesta HKL:n liikenteessä, koko sivun ala- arvoinen artikkeli Hakunilasta, jossa haastateltiin ostarin kapakoiden asiakkaita ja mollattiin muita, Finnairia verrattu halpalentoyhtiöihin pääkirjoitustasollakin. Eihhh.
Missä nyt mennään?
Posted by: annastinalinden on: 25.11.2009
Juuri viimeistelin nastan pelin, jossa piti nopeaan tahtiin löytää liuta eurooppalaisia ja muitakin kaupunkeja. Haluatko kokeilla:
http://www.lufthansa-usa.com/useugame2007/html/play.html
Amerikkalaisia varten laadittu kiva markkinointikikka Lufthansalta. Taitaa olla vuodelta 2007, joten vain hauskan pitoa varten. Palkinnot meni jo?