Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 06.03.2011
Pirskatti, kun kiukuttaa. Tumppijalkani polvitaipeessa on tylsä ruhje ja tietty turvotusta. Nyt mustelma on purppuraisempi ja akuutit kivut hieman hellittäneet. Ihmettelevälle kerron, että jalkaproteesini on jo kuukausia ollut liian väljä ja vakuutusyhtiö on harjoittanut väsytystekniikkaa. Annetaan likan venata, kenties luovuttaa? Ei hitsit. Ensiarvoisen tärkeää on, että kaikki apuvälineet ovat asianmukaiset ja modernin aikamme tasolla. Amerikkalaiset ovat varustaneet [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 08.02.2010
Viime päivinä on Hesarin yleisökirjoituksissa tapetilla olleet vakuutuslääkärit. Kansalaiset ihmettelevät tehtyjä päätöksiä potilasta näkemättä. Mulle lienee tulossa itku ja hammasten kiristys samasta asiasta, kunhan sairauslomani päättyy ja jatkosta on tehtävä päätöksiä. Kerran syksyllä sain äkäisen karhulaskun Helsingin kaupungilta perintätoimiston kautta, koska Tapiola ei ollut maksanut laskua. Maksamattomia laskuja oli monia ja minulta karhuttiin vanhinta. Karhu tuli mulle, [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 17.12.2009
Kun kolmisenkymmentävuotta sitten muutin omilleni, otin tietty kotivakuutuksen. Silloin solmin Sammon moniturva vakuutuksen. Sammosta on tullut IF ja moniturvasta kotivakuutus. Kiukustun joka vuosi, kun IF lähettää mulle vuosimaksusta laskun ja vakuutuskirjan, johon on tehty muutoksia. Viime vuonna näihin aikoihin en ollut voimissani räpistä nousseista maksuista, mutta nyt minua mikään ei estänyt. Otin ensin selvää, missä maksut liikkuvat. Vertasin omenoita omenoihin [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 04.12.2009
Tästä muodostuu nyt tahtomattakin joulukalenteri, joka mulla alkoi toisesta joulukuuta. Tänään neljäntenä kampesin itseni taas ajoissa lämpimästä vuoteesta ja tuuletusikkunan avaaminen vahvisti pakkasaamun. Kiirehdin hmm kahdeksitoista pääpostin vieressä sijaitsevalle lääkäriasemalle. Vakuutusyhtiö vaati minulta taas E- lausunnon, joten varasin ajan fysiatrilta. Samalta lääkäriltä, jonka vastaanotolla jo kerran kävin. Hän lupasi hoitaa lausunnon Tapiolaan, jossa hän kertoo vamman nykyisen tilan. [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 15.10.2009
Fysioterapeutin kanssa olen tiiviisti jumpannut ja kuntoutunut. Rääkin sijaan tänään mitattiin liikeradat. Kehitystä parempaan on tapahtunut ja siitä taas motivoituneena ponnistan eteenpäin. Huomenna mulla on Töölön sairaalassa operoineen plastiikkakirurgin polikliininen vastaanotto. Kaipaan häneltä ensisijaisesti hyväksynnän protetisoinnin aloittamiseen. Toiseksi mielipiteen ihoni kunnosta ja samalla ” päästötodistuksen”. Vai mahtaako lääkäri haluta jotain korjata? Ensi viikolla tiistaina menen [...]