Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 05.11.2011
On aivot sulla päässä ja kengät jalassa itseäsi ohjaat joka säässä minne mielitkin matkata. Omillasi olet, sen tiedät minkä tiedät. Sinä itse senkin päätät, minne mennä siedät. -Theodore Geisel Tämä lähtee tänään 5.11.2011 lauantaina “on a jet plane” Saksaan, jonne pikapyrähdys Duesseldorffin lentokentän kautta yhteen läheiseen pikkukaupunkiin. Maailman johtavat proteesivalmistajat löytyvät Yhdysvalloista ja Saksasta. Kiina on [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 15.12.2010
Sunnuntaina valmiiksi suunnittelin, että tänään vien roskat. Huoltoyhtiön reippaat miehet pihan eilen kuin tilauksesta mahtivehkeillään hiekottivatkin. Roskisalue minua hirvittää, koska se lienee lumikasoissa ja vaikeakulkuinen, mutta yrittänyttä ei laiteta. Rupeama menee siis niin, että kävelen tallille ja ajan roskisten viereen alapihalle. Jatkan sen jälkeen asioilleni. Tälle päivälle on ajateltu myös veljientyttöjen- poikien joululahjojen paketointi. Eilen piipahdin proteesipajalla, jossa [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 14.08.2010
Ilmanhaltija suosi eilistä Suomen Proteesipalvelun asiakkailleen järjestämää juhlaa. Elojuhlat olivat mulle toiset. Viime kesänä istuin vielä pyörätuolissa proteesista unelmoiden. Muistan kuinka ihmettelin vuosia proteesin kanssa askeltaneiden taitavuutta. Kutsu oli minulle mieleiseen malliin, jossa ilmoitettiin sujuvasti, että kutsut alkavat klo 17 ja päättyvät kello 20. Paikka oli viehättävä troppinen puutarha Gardenia Viikissä. Pytinki oli rakennettu Gardenian kylkeen ja [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 21.06.2010
Nousin poikkeuksellisen aikaisin ehtiäkseni hyvissä ajoin proteesipajalle. Suihkujalkani merimiespussukassa olallani, reppu selässä ja keppi oikeassa kädessä liikkeelle lähdin. Sateenvarjoa en olisi lisäksi kyennyt kannattamaan, joten kostuin. Uutta minulle sekin, että silmälasit kastuivat ja näköpiirini sumeni. Selvisin hyvin perille, ajoinhan työmatkaliikennettä vastaan. Omaa proteesimestariani tuurasi vanhempi kolleega, joka vahvisti säätöjen tarpeen. En siis ole luulosairas. Suihkujalkaa suoristettiin ja sovitimme, [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 14.04.2010
Hissun kissun minäkin uskon, että kevät voittaa raskaan talven. Tänään oli kaunista. Tiedän kylläkin, että sääennuste lupaa jopa räntää, mutta siihen asti nautin täysin siemauksin. Nordic Ferry Centeriltä pamahti sähköpostiin erikoistarjous, jossa satasella per hytti viisumivapaasti risteilisi Helsingistä Pietariin ja perillä olisi koko päivä. Tarjous on voimassa lähdöillä 29.4. asti. Pietarissa kelit ovat samat, mutta [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 24.02.2010
Arkipäivät sujuvat melko vauhdilla kuin olisi työpäivä. Nousen seitsemältä ja valmistaudun koitoksiin. Eilen oli kauan odotettu käynti kosmetologillani, jonka käsittelyssä sujahti kaksi ja puoli tuntia. Minkäs teet, kasvot vaativat, paussi kaikkien hänen lomiensa takia oli liian pitkä ja kosmetologi poisti syntymättömätkin epäpuhtaudet. Kerroin hänelle pakkasissa käyttäväni tuhtia yövuodetta päivisinkin ja hän kertoi monien tekevän samoin. Mikä helpotus, [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 16.02.2010
Vekkari ei herättänyt, koska varmaankin olin sitä illalla väärin räpeltänyt. Kaiken olen kuitenkin ehtinyt tempo, tempo ja nyt suihkunraikkaana ja pukeutuneena odotan, että vielä puolituntinen kuluisi. Meinaan kokeilla ihan ite ja yksin päiväni ohjelman selvittää. Yhdeksi kepiksi otan kyynärsauvan tavallisen kepin sijaan, jotta tuki olisi hieman parempi. Ekaks mäki alas tallille ja menoksi kohti proteesipajaa kävelyharjoituksiin. Harjoituksissa [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 15.12.2009
Päivän ohjelmassa oli kävelyharjoitukset proteesipajalla. Terapeutti valvoi ja ohjeisti. Hän oli tyytyväinen, kun saavuin kyynärsauvoihin tukeutuen. Kerroin myös hankkineeni tavallisen kävelykepin. Saan kuulema harjoitella omin päin ihan miten vain, kunhan kiinnitän huomion hyvään asentoon ja lantioon. Pajalla haisi tärpätti ja voimakas liima, joten pienessä virneessä saimme ohjelman päätökseen. Kävelyharjoitukset jatkuvat tammikuun puolivälissä, kun terapeutti palaa [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 03.12.2009
Taxilla ajoin kolmesti tänään kolmas joulukuuta. Invalaatikko kuljetti minut aamulla aikaisin kosmetologilleni Mikonkadulle. Kuljettaja oli punk-lookkinen nuorimies, joka yllätti kohteliaan avuliaalla käytöksellään. Kasvohoito kosmetologini luona kestää yleensä kolme tuntia, niin tänäänkin. Pärstässäni on tekemistä? Kristiina oli silmin nähden ja korvin kuullen ihastunut siitä, että kävelin sisään. Alkuunsa esittelin Oscarin ja sitten makuulle osaaviin käsiin. Mainitsen nyt tässä [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 26.11.2009
Tänään oli kiire päivä. Heräsin hyvissä ajoin ehtiäkseni proteesipajalle kävelyharjoituksiin, mutta sitä ennen piti saada lakanat pesukoneeseen. Suihkutin ja lähdin. Pajalla askelsin fysioterapeutin kanssa ja uutena astuin yhden rappusen ylös ja alas. Tunnin session jälkeen proteesimestari asensi Oscarille uuden jalkaterän, joka samalla nosti sen korkeutta puolisen senttiä. Uusi jalkaterä on napakampi ja vähän painavampi kuin ensimmäinen. Kiireesti takaisin kotiin, koska [...]