Annastinalinden's Blog

Posts Tagged ‘ortopedi

Röntgen ja ortopedi

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 28.11.2011

Tänään oli syyskuisen koipileikkauksen ensimmäinen varsinainen jälkitarkastus. Röntgeniin menin kuten aina, tuntia ennen medicon vastaanottoa. Röntgenhoitajan ohjeet oli kuvata molemmat koivet, Shortyn polvi laajalti sekä murheenkryyniksi muodostunut erittäin hitaasti luutuva oikea sääri. Riisuessa häkellytin nuorta hoitajaa pyytämällä häntä irroittamaan vasen jalkani. Sanoin, että vedä, ole ystävällinen. Makasin Mehiläisen kovalla laverilla kuvauslaitteet yläpuolellani ja huomioin ympärilläni [...]

Säärileikkauksen III jälkitarkastus

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 08.03.2011

Eilen vuorossa oli syyskuisen luutumisleikkauksen kolmas tarkastus. Ortopedini yksityisvastaanotto on Mehiläisessä, jossa vastaanottoa ennen kävin myös röntgenissä. Suurin odotuksin kokonaan luutuneesta sääriluusta minut vetästiin maan pinnalle, kun kuvista itsekin totesin, että luutuminen on vasta vaiheessa. Töllötimme ortopedini kanssa kuvat joulukuulta ja eiliseltä, joiden ero kuitenkin oli huomattava. Tendenssi on positiivinen. Suuremmat säären kivut ovat taakse jäänyttä elämää, [...]

Säärileikkauksen jälkitarkastus

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 27.10.2010

Maanantaina oli säärileikkauksen jälkitarkastus. Olin hyvissä ajoin Mehiläisessä. Ensin röntgen, jossa kuvattiin 8.9.2010 operoitu koipi. Lisäksi pyysin, että, että kuvaisivat tumppijalkani, jonka päälle kymmenisen päivää sitten kaaduin. Pyyntöni aiheutti pientä hämminkiä, soittivat lääkärini kännykkäänkin, mutta kaikki järjestyi. Nilkutin ekasta kerroksesta hissillä kolmanteen, jossa ilmoittauduin halukkaaksi piikille kausi- influenssaa vastaan. Suit sait sairaanhoitaja piikitti ja kehotti hetken istuskelemaan, [...]

Napapiikit navassa

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 12.10.2010

Eilen tuli kuukausi täyteen siitä, kun sairaala minut kotiutti. En siellä lojunut kuin 3 vuorokautta , mutta sitäkin enemmän kotosalla leikkauksen jälkeen huilasin, koska ensimmäiset 2 viikkoa operaatiosta oli pakkolepo. Ainoa mitä kaksin käsin tutisin oli injektio omin käsin vatsaan. Klexane injektionesteestähän jo kirjoitin. Ainetta käytetään laskimotukosten eli veritulppien ennaltaehkäisyyn, erityisesti tuki- ja liikuntaelinten vammojen yhteydessä ja erityyppisten kirurgisten [...]

Koipi kattoa kohti

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 12.09.2010

Saavuin keskiviikkona sovitusti ajallaan Mehiläisen sairaalan vuodeosastolle. Tilava oma huone ja ikkunat kadulle puiden latvojen korkeudella. Hoitaja haastatteli ja antoi talon pukimet. Vaihdoin hänen lähdettyään leikkauskaapuun ja odottelin, kunnes anestesialääkäri astui sisään. Haastatteli hänkin ja kertoi, että operaatio aloitetaan heti, kunhan kirurgi on saapunut. Alunperin leikkauksen olisi pitänyt alkaa klo 16, mutta mua kärrättiin leikkaussaliin viistoista yli. Vaihdon sairaalavuoteelta itse [...]

Nukuin huonosti 8.9.2010 takaraivossa

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 01.09.2010

Mulla on enää yksi oma sääri eikä sekään paraatikuntoinen. Huhtikuun lopulla huolehtiva ortopedini lääketieteellisistä syistä ehdotti, että oikea sääreni tulisi operoida. Ei jukrat, ajattelin ja pyysin jopa kahden muun saman alan lääkärin mielipiteen. Ensimmäisen toisesta heti toukokuussa. Tämän lääkärin mielestä luutumisleikkauksella ei ole kiire, vaikka se edessä onkin. Upeeta ajattelin, ettei kesä jota olin odottanut, menisikään toipilaana. Keskikesän [...]

Tänään maanantaina

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 21.06.2010

Nousin poikkeuksellisen aikaisin ehtiäkseni hyvissä ajoin proteesipajalle. Suihkujalkani merimiespussukassa olallani, reppu selässä ja keppi oikeassa kädessä liikkeelle lähdin. Sateenvarjoa en olisi lisäksi kyennyt kannattamaan, joten kostuin. Uutta minulle sekin, että silmälasit kastuivat ja näköpiirini sumeni. Selvisin hyvin perille, ajoinhan työmatkaliikennettä vastaan. Omaa proteesimestariani tuurasi vanhempi kolleega, joka vahvisti säätöjen tarpeen. En siis ole luulosairas. Suihkujalkaa suoristettiin ja sovitimme, [...]

Helpotus

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 20.05.2010

Nyt tuntuu paremmalta. Kävin aamulla kuulemassa toisen ortopedin mielipiteen oman sääreni kohtalosta. Siinähän sääriluun luutuminen on vasta vaiheessa. Lääkäri tyynenä kuunteli vuodatukseni ja huoleni, tutki röntgen kuvat ja hetken mietiskeli. Töölön sairaalassa 28.4.2010 otetut kuvat sain CD- rompulle tyylikkäästi taltioituna, jota kätevästi voin tarpeen vaatiessa mukanani kuljettaa. Ortonin erikoislääkärin mukaan kirurginen luutumisen edistäminen saattaa olla ratkaisu, mutta kiirehtimiseen [...]

Klassinen musiikkikaan ei auta

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 14.05.2010

Olen iloinnut Oscar IV:sta, koska sillä kulkee hyvin. Toisaalta olen omissa ajatuksissani ollut oman, oikean sääreni takia. Maanantaita kävin ortopedini yksityisvastaanotolla ja hän jo kovaa vauhtia suunnitteli kirurgista operaatiota säären luutumisen jouduttamiseksi. Otettais kuulema nilkan yläpuolelta milli pituudesta pois, luutumattomasta paikasta rapsutettaisiin ties mitä kudosta ja yhden ruuvin paikkaa muutettaisiin. Lisäksi tarpeen vaatiessa lantiosta siirrettäisiin luuta. [...]

Takapakkia

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 28.04.2010

Olen odottanut, että sairauslomani päättyisi ja uudelleen sijoittuisin työelämään mahdollisimman sujuvasti. Rinta rottingilla olen iloinnut parista työhaastattelusta, joihin minut kutsuttiin. Etenkin niistä toisen finaalipaikasta.  Vakuutusyhtiö on minua hoputtanut toimittamaan E- lausunnon vammani tilasta ja työkyvystäni, joten tänään sovitusti menin Töölön sairaalaan röntgeniin ja ortopedin poliklinikan vastaanotolle. Röntgenkuvat puhuivat karua kieltä, koska tukijalkani luutuminen on tylsästi vaiheessa. [...]


Kalenteri

toukokuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Huh    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

Arkistot

Kategoriat

Laskuri

  • 48,982 hits

Enter your email address to subscribe to this blog and receive notifications of new posts by email.

Liity 2 muun seuraajan joukkoon

Kirjoittelen niitä & näitä ja toivon, ettei satunnainenkaan lukijani pitkästy, vaikken sananiekka olekaan.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.