Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 09.11.2011
Edellisessä postauksessa kerroin Respectan alaraajaproteesien käyttäjäpäivästä, joka oli tänään. Liitän tähän muutaman tilannekuvan, jotka kamerallani napsasi respectalainen. Päivän agenda sujui suunnitellusti, vaikka hieman venyikin. Yhdysvaltalaisten shortsit Suomen marraskuussa ynnäsin olevan työvaate. Respecta ja Orton onnistuivat järjestelyissä ja tapahtumapäivä täytti kaikki odotukseni, osittain ylittikin. Tykkäsin, kiitos paljon!
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 12.04.2011
Aloitin vuoden alussa intensiivisen jumpan fysioterapeutin opastuksella. Tammi- ja helmikuussa käyntikertoja salilla oli jopa kolme viikossa, mutta näinä viikkoina vain pari. Lihaskuntoni laski syyskuisen säärileikkauksen jälkeen hävyttömän alas samoin kun yleiskunto. Nyt menee paremmin. Eilen onnistuin suht siististi nousemaan jopa lattialta. Joku ihmettelee, mutta se ei ole ollut helppoa. Ekalla yrittämällä noustessa tukeuduin penkkiin, mutta [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 29.01.2011
Viikko hurahti. Kaksi kertaa kävin salilla jumppaamassa ja molemmilla kerroilla jumppari valvoi ja ohjeisti liikkeet. Ekalla kerralla lopetimme session ns. pakottamalla tumppipolvea enemmän taipumaan. Hommassa jumppari kaikin voimin painaa tumpista ja minä puristan hampaita yhteen. Toisella kerralla keskityimme polven mobilisointiin ja teimme muutaman extreme- liikkeen, kuten jumppari niitä kutsui. Se on kivuliasta, mutta makeata kipua. [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 11.01.2011
Kiva päivämäärä 11.1.11. Tänään on maailmanlaajuisesti monta vihkimistä. Montakohan babyä tänään syntyy, jotka saavat mieleenpainuvan syntymäpäivän passiinsa? Jään odottamaan 22.2.22. Vuodelle 2011 en ole tehnyt ainuttakaan lupausta. Tulkoon miten tulee. Vuosi alkoi rauhallisesti kotona, mutta tavoistani poiketen, valvoin ja nautin metelistäkin. Takana on jo kolme uljasta sessiota jumpparini kanssa. Häntä voisi luonnehtia personal traineriksikin. Hyvää tekee. Kävin [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 20.08.2010
TGIF. Onneksi on perjantai, vaikkei aamusella siltä tuntunutkaan. Hammaslääkäri porasi takahammastani. Porattiin kruunusta läpi hampaan juureen ja koko pää tärisi. Hampaan pinnalta ei mitään syytä kipuun löytynyt eikä röntgenkuvassakaan, joten eikun auki. Kerran lääkäri kysäisi, että sattuuko? No, ei sattunut vaan hirvitti. Onni, että elän tänään tehokkaiden puudutusaineiden aikaan enkä sata vuotta sitten. Sata vuotta sitten ei olisi pullollinen viskiäkään auttanut. [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 15.05.2010
Moikka. Tasan viikko sitten sain uuden Oscarin, mutta sen jo kerroin. Äitienpäivää lähisukumme vietti Vantaan Silvolassa nuoremman veljeni kotona, joten oma äitini pääsi valmiiseen. Sain samalla toimitettua äitini tilaamat Tupperware- tuotteet eikä tarvinnut ajaa syvälle Espooseen. Hänen toivomus sinisistä ja valkoisista orvokeistakin täyttyi. Pakilan puutarhurini ei taaskaan pettänyt. Viime maanantaina oli siis ortopedin vastaanotto. Samalla [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 09.12.2009
Joulukalenteri jatkuu. Tänään on ihana aamu. Nukuin makeasti ja heräsin omaan Annan- nimipäivään. Hymyilen. Askelsin rapussa juuri seuraavaan kerrokseen ja alas, kunnes pian lähden proteesipajalle kunnon kävelyharjoituksiin. Siellä mua odottaa proteesikävelijöihin erikoistunut fysioterapeutti, joka ei päästä helpolla. Tunti siellä kuluu. Meinaan pyytää yhtä valokopiota ennen kotiinpaluuta. Älysin vihdoin eilen, että voin anoa AKE:lta, Ajoneuvohallintakeskukselta palautusta maksetusta [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 08.12.2009
Fysioterapeuttini toi mukanaan ilmapallon. Sillä välin, kun hän pumppasi vahvan jumppapallon ( fitball ) ilmaa täyteen, minä poljin crosstrainerilla. Polkeminen on nyt helpompaa, kun Oscar on tukevampi. Istahdin sitten kivasti hikisenä pallon päälle ja tasapainoilin. Heiluttelin sitä peffani alla ja vaikeutin tasapainoa. Sitten mun piti vuorotellen nostaa jalkoja. Alussa se oli taitelua, mutta kehittyi. Lopuksi [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 05.12.2009
Viimeksi, kun fysioterapeuttini lopetti tunnin, hän sanoi, että: “ tämä oli 60. kerta.” . Melkoisena rääpäleenä sairaala minut kotiutti, mutta fysioterapia on saanut minut voimakkaammaksi. Motivaation puutetta ei ole ja jokainen edistysaskel riemastuttaa. Eilinenkin askeltaminen postitalolta assalle. Ala- ja ylämäkihän on proteesikäyttäjälle kaikkein vaativin tehtävä. Vinkiksi sain sipsuttaa/ kipittää, etten kaatuisi ja hyvin meni. Totutusti nojauduin rollaattoriin. Lukemattomia [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 09.11.2009
Arjen aloitti pirteästi treenit fysioterapeuttini kanssa. Valmiiksi kiinnitin puujalan ja lähdimme kuntosalille. Hissillä pohjakerrokseen ja se on siinä. Aamun avaus oli kiipeäminen polkupyörän selkään. Kengät polkimiin ja…edes takas vasemman polven vetreytystä. Samalla meni oikeakin puoli, jossa harjoitus myös tuntui. Täyttä ympyrää en saanut, mutta harjoittelen. Jatkoimme vatsalihastreeneillä, jotka mulla on vahvat. Session päätti olkapäiden ja käsivarsilihasten [...]