Annastinalinden's Blog

Arkisto kategorialle ‘Keski- Euroopassa 2010

Rostock ja Warnemuende

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 10.08.2010

Melko poikki paljosta kävelystä ja seisoskelusta olin, kun Potsdamista kohti Rostockkia perjantaina 30.7.2010 lähdin. Ihmettelin ajon loppua kohti melkoisen tyhjää moottoritietä. Tanskalaisia caravaanereita näkyi, kuten kaikilla ajamillani teillä. Lähempänä Rostockkia HRO- HanseStadt Rostock rekkareita sujahti. Ajattelin, että mukavaa olisi ollut suoraan laivalle ajaa ja kotia kohti, mutta etenin suunnitellusti ja otin varaamani hotellihuoneen. Hotelli oli sama, jossa jo [...]

Avainsanat: ,

Potsdam ja Sans Souci

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 09.08.2010

Johtotähtenä Sans Souci eli Ei Huolia, liikkeelle Weimarista Potsdamia kohti lähdin. Elettiin torstain iltapäivää 29.7.2010 ja liikenne oli sen mukainen. Tylsintä oli, kun rekka ohitti toista. Kerran Navittareni sata kertaa tiuski: ” laskee uudelleen “ , kun olimme moottoritien upouudella osuudella. Pidin pääni kylmänä, kunnes tilanne muutaman kymmenen kilsan jälkeen rauhottui ja Navitar tarkkaan tiesi missä mennään. Moottoritien jätettyäni ajelin kapeita [...]

Weimar

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 08.08.2010

Lunttasin Wikipediasta seuraavaa: Weimar sijaitsee Thüringenin osavaltiossa. Sen nykyinen väkiluku on arviolta 62 000. Vanhin merkintä kaupungista on vuodelta 899. Weimar on yksi Euroopan merkittävistä kulttuuripaikoista, ja valittiinkin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 1999. Weimar on ollut saksalaisen älymystön pyhiinvaelluskohde aina siitä asti, kun Goethe ensimmäisenä muutti kaupunkiin myöhään 1700-luvulla. Vihdoin sinne autollani vaelsin minäkin. Kaupungissa sijaitsevat Johann Wolfgang [...]

Berghausen ja Loreley

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 07.08.2010

Mettlachissa kyltit outletkeskukseen eivät jättäneet mahdollisuutta ajaa väärin. Useissa kylteissä luki suurella ” EinkaufsParadies” ja nuoli eteenpäin. Ostosparatiisiin siis ja päivä oli 26.7.2010. Hankin haluamani ja löytämäni, mutta ei paljon. Jokunen kude. Kaikkein suurimpaan tarpeeseen tulivat Birkenstockin kahdet sandaalit. Yhdet suihkutiloihin & uimahalliin ja toiset kotioloihin. Vanhoissa sandaaleissani oli vain yksi remmi, joka aiheutti sen, että proteesini [...]

Oberbronn FR ja Mettlach DE

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 06.08.2010

Sunnuntaina 25.7.2010 oli aika jättää hyvästit Schwarzwaldille ja jatkaa matkaa. Mahdoinko villisikoja karkuun lähteä? Niistä kuulema oli metsiiin muodostunut laumoja ongelmiin asti ja miehet olivat jahdissa. Päivä oli jälleen sunnuntai ja liikenne rauhallisempaa kuin arkena. Matkan ensimmäinen etappi oli Oberbronn, joka sijaitsee Ranskan Elsassissa. Tuttavani neuvoivat minulle kartalta tien, mutta rouva Navigaattorini opasti minut eriteitä suoraan [...]

Eteläinen Schwarzwald

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 05.08.2010

Saksaan saapuessani oli helle ja myös pikajunat kävivät kuumana. Kaukojunia piinasi vaatimattomasti toimiva ilmastointi, joka aiheutti matkustajille saunaiset lämpötilat. Onneksi olin ilmastoidulla autollani liikkeellä ja matka jatkui Baijerista Schwarzwaldiin. Ajoin suunnitellusti sunnuntaina, jolloin kuorma- autoilla oli ajokielto. Mitä lähemmäs Stuttgarttia tulin sitä tutummaksi kävivät kylttien nimet, kunnes olin vanhoilla asuinsijoillani ja kuin kotonani. Suuntavaisto palasi pian ja [...]

WUG- Baijerin Weissenburg

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 04.08.2010

WUG- rekkareissa ajavat Weissenburgin ja sen lähialueiden autot. Paljon vilisi Volkkarin uutta kuplaa. Lautta saapui Rostockkiin vasta klo 21.30, joten olin päättänyt jäädä sinne yöksi ja aamulla pirteänä ajaa suoraan Baijerin Weissenburgiin. Karttaa tutkiva löytää kaupungin Munchenin ja Nurnbergin välistä. Saksalainen uusi tuttavani Frank WUG- rekkareissa ajoi heti samana iltana Berliiniin tuttavansa luokse. Historian moninaiset vaiheet ovat [...]

Automatka Keski- Eurooppaan

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 03.08.2010

Viime vuonna tähän aikaan istuin visusti pyörätuolissa ja elämäni rullasi pienissä omissa huolissa ja ympyröissä. Päivät päästään hoivasin haavojani ja oleilin paljon sisätiloissa. Hieman voimistuttuani alkoivat kodinhoidon ammattilaiset ja kamuni F ulkoiluttaa mua tuoliani lykkien. Koko kevään harjoittelin proteesikävelyä ja lihakseni alkoivat voimistua. Samalla päässäni pyöri haave automatkasta menneisyyteeni. Autonkin hankin helmikuussa, kun hyvän ja passelin olin löytävinäni. [...]


Kalenteri

toukokuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Huh    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

Arkistot

Kategoriat

Laskuri

  • 48,982 hits

Enter your email address to subscribe to this blog and receive notifications of new posts by email.

Liity 2 muun seuraajan joukkoon

Kirjoittelen niitä & näitä ja toivon, ettei satunnainenkaan lukijani pitkästy, vaikken sananiekka olekaan.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.