Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 31.12.2011
Mitä tarkkaan ottaen ovatkaan uudenvuodenlupaukset? Noja, sehän on vain muistilista tammikuun ekalle viikolle! Ei uutena vuotena tietenkään ole pakko luvata yhtään mitään.
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 29.12.2011
Alkuperäinen Kamasutra muodostuu seitsemästä kirjasta, joista kukin sisältää useita johonkin aihepiiriin keskittyneitä kappaleita. Näistä kirjoista ainoastaan yksi käsittelee teoksen tunnetuksi tehneitä rakasteluasentoja ja tekniikoita, muiden kirjojen aihepiirit vaihtelevat sisustuksesta ja kodin taloudenhoidosta kumppaninvalintaan ja haaremin ylläpitoon. Tämä kuva on siis modernista aihepiiristä.
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 28.12.2011
♪ ♫ ♩ ♬ Rahmaninovin pääteoksia ovat hänen neljä pianokonserttoaan. Hiljattain kuuntelin niistä yhden Musiikkitalossa ja tänään kaikki neljä vanhemmiltani joululahjaksi saadulta CD:ltä. Kaikki neljä pianokonserttoa yhteen menoon niin, että kaiuttimet pauhasivat. Tarvitsin puhtia, koska jälleen pakersin veroasioiden kimpussa. Tällä kertaa laadin hakemuksen autoveron palautukseen. Kaikki perustuu autoverolakiin, jota pääni puhki olen viime viikot tutkinut. [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 24.12.2011
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 24.12.2011
Pienen enkelin luoksenne lähetän ja ajatuksen lämpimän – hän vie mielestä kiireen ja touhun, tuo kotiinne ihanan rauhaisan joulun! Oikein rauhallista joulua lukijoilleni!
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 19.12.2011
Parisen vuotta sitten olin puhelinyhteydessä veroviraston virkailijaan. Tuolloin tiedustelin invalidivähennyksestä. Virkailija lopetti puhelun sanomalla mulle, että vähennys on niin alhainen, että tuskin hakea kannattaa. Aha ja asia jäi siihen. Törmäsin aiheeseen uudelleen kaksi viikkoa sitten ja panin toimeksi. Asetusten mukainen totuus on, että verotuksessa verovelvolliselle myönnetään lääkärintodistuksen osoittaman pysyvän vamman haitta- asteen perusteella invalidivähennys. Haitta- asteen on vähintään [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 18.12.2011
*_██_*。*./.♫\ .˛* .˛.*.★* *★ 。* ˛. (´• ̮•)*˛°*/.♫.♫\*˛.* ˛_Π_____. * ˛* .°( . • . ) ˛°./• ‘♫ ‘ •\.˛*./______/~\*. ˛*.。˛* ˛. *。 *(…’•’.. ) *˛╬╬╬╬╬˛°.|田田 |門|╬╬╬╬ . ¯˜”*°••°*”˜¯`´¯˜”*°••°*”˜¯` ´¯˜”*°´¯˜”*°••°*”˜¯`´¯˜”*° Pitkälle ajautuneessa keski-iässä antaa arvoa vain rakkaudelle, ystävyydelle, jonka vuodet ovat lämmittäneet. Oppii maistelemaan elämää niin kuin kallisarvoista leipää pitkinä nälkävuosina ja on vähästä kylläinen- [...]
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 11.12.2011
Tämä on paras päivä, jonka maailma on koskaan nähnyt. Huominen on vielä parempi. -R.A. Campbell
Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 10.12.2011
Ulkona on myskyn kaltainen tuuli ja vesisade, joka pian muuttunee rännäksi, kastelee reippailijan. Mietinkin, josko alan kotitöihin vaiko vietän päivän lekotellen? Passaava koira puuttuu, joten päivän askareisiin. Hyvää viikonloppua!