Annastinalinden's Blog

Kestävää terveyttä kaikille

Kirjoittanut annastinalinden | Julkaistu 06.10.2010

Sipuli ja valkosipuli. Sain aamulla kiertokirjeen power point muodossa, joka kolahti ja johon haluan uskoa. Tässä  sen teksti kokonaisuudessaan. 

” Sipulin salaisuus. Vuonna 1919 noin 40 miljoonaa ihmistä kuoli influenssaan. Eräs lääkäri vieraili maatiloilla ymmärtääkseen kuinka auttaa ihmisiä vastustamaan epidemiaa. Monet olivat sairastuneet influenssaan ja kuolleet.

Lääkäri saapui paikkaan, missä hän yllätyksekseen tapasi täysin terveitä ihmisiä. Hän kysyi eräältä emännältä mitä tämä teki eri tavoin kuin muut. Emäntä vastasi laittaneensa kuorimattoman sipulin lautaselle jokaiseen huoneeseen. Lääkäri oli epäuskoinen. Hän pyysi emännältä yhden sipulin tutkittavaksi mikroskoopilla. Lääkäri löysi influenssaviruksen sipulista. Sipuli oli imenyt bakteerin itseensä ja näin perhe oli säästynyt terveenä.

Kampaajani kertoi minulle aivan samaa. Jokin vuosi takaperin useat asiakkaat olivat sairastuneet flunssaan. Seuraavana vuonna hän oli laittanut liikkeeseensä muutamia sipuleja lautasille ja sai ihmetyksekseen tietää, ettei kukaan työntekijöistä ollut sairastunut.

Lähetin tämän uutisen Oregonissa asuvalle ystävälle, joka työskentelee terveysalalla. Hän puolestaan kertoi mielenkiintoisen kokemuksen. Ystäväni oli sairastunut vakavaan keuhkokuumeeseen.  Samoihin aikoihin hän oli lukenut artikkelin, jossa neuvottiin leikkaamaan sipulin päät, työntämään haarukka toiseen päähän ja laittamaan sipulin lautaselle yön ajaksi potilaan vuoteen vierelle. Sipulin olisi tullut muuttua tummaksi. Hän teki artikkelin neuvon mukaan ja heräsi aamulla paljon paremmassa kunnossa. Sipuli oli pilaantunut.

Artikkeli kertoi vanhasta tavasta laittaa sipulia ja valkosipulia huoneisiin. Vanhoina aikoina ne olivat suojelleet ruttoa vastaan, sillä molemmat sisältävät bakteereja tuhoavia aineita.

Tarinan opetus: ostakaa muutama ylimääräinen sipuli ja laittakaa ne kuorimattomina ympäri asuntoanne. Saman voi tehdä työhuoneistossa. Sipuli auttaa sinua ja perhettäsi pysymään terveinä. Ja jos flunssa iskee, se ei tule olemaan kova. Kokeileminen ei maksa paljon! Lääke koko perheen terveydeksi. “

Haluan uskoa tähän. Itse olen ollut perusterve, mutta kotikeittiöni elintarvikkeista ei sipuli ja valkosipuli puutukaan. Muutama jatkossa joutanee käsilaukkuunkin.

2 vastausta kirjoitukseen "Kestävää terveyttä kaikille"

Olen kokeillut tätä, kun pieni tyttäreni sairastui flunssaan jo aikaa sitten. Sipuli kyllä edisti paranemista. Lisäarvona koko koti tuoksui voimallisesti sipulilta pitkään, mitenköhän käsilaukun kävisi? Mutta, terveys ennen kaikkea :)

Hei Merja
Kiitos kommentistasi. Kiva kuulla, että sipulissa oli parantavaa voimaa. Toivottavasti flunssat jatkossa pysyvät kaukana. Hyviä vointeja sinulle & co t. as

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kalenteri

lokakuu 2010
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Syy   Mar »
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Arkistot

Kategoriat

Laskuri

  • 48,982 hits

Enter your email address to subscribe to this blog and receive notifications of new posts by email.

Liity 2 muun seuraajan joukkoon

Kirjoittelen niitä & näitä ja toivon, ettei satunnainenkaan lukijani pitkästy, vaikken sananiekka olekaan.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.